Siirtymä kännyköistä kännykkäpeleihin – näin Nokia on ollut mukana määrittämässä viihteen maailmaa uudelleen

Siirtymä kännyköistä kännykkäpeleihin

Puhelinten maailma on muuttunut aikojen saatossa valtavasti. Kun ensimmäiset kännykät saapuivat markkinoille, viitattiin niihin usein matkapuhelimiksi. Tämä nimi piti sisällään ajatuksen siitä, että aikaisemmin puhelimet olivat olleet ainoastaan kiinteässä käytössä. Perinteiset puhelimet olivat yleensä isoja, eikä niitä liikuteltu ympäriinsä eikä varsinkaan kannettu mukana taskussa.

Sittemmin mukana kulkevia puhelimia on alettu kutsumaan laajalti kännyköiksi, sillä ne mahtuvat melko mukavasti kämmenelle. Samalla kännyköiden kirjaimellinen puheluominaisuus on jäänyt aikaisempaa pienemmälle huomiolle, sillä näillä nykyajan mukana kulkevilla pienoistietokoneilla voi tehdä paljon muutakin. Tässä artikkelissa käsittelemme sitä, kuinka kännykät ovat vähitellen kehittyneet Nokian myötävaikutuksella todellisiksi moderneiksi viihdekeskuksiksi.

Nokialla suuri vaikutus jo aikaiseen kännyköiden kehitykseen

1980-luvulla aikaisia kännyköitä käytettiin vielä pääasiassa pelkkään kommunikointiin. Vuonna 1983 yhdysvaltalainen Motorola julkaisi DynaTAC-nimisen puhelinmallin, jota voidaan pitää eräänlaisena tiiliskivipuhelinten edelläkävijänä. Sillä pystyi jo soittamaan, mutta mitään muita ominaisuuksia ei siitä sitten juuri löytynytkään.

Viimein 1990-luvulla kännykät alkoivat kehittyä siitä, mitä ne olivat siihen asti olleet. Kotimainen Nokia oli maailman ensimmäinen kännykkäyritys, joka toi puhelimiinsa tekstiviestit. Tuohon aikaan Nokialta todettiin, että suomalaiset ovat hiljaista kansaa, jotka eivät välttämättä aina halua kommunikoida puheen välityksellä. Tekstiviesteillä oli luonnollisestikin tärkeä merkitys kännyköiden suosion ja käyttötarkoitusten kasvattamisessa.

Nokia oli tiettävästi myös ensimmäinen tai vähintäänkin ensimmäisiä maailman yrityksiä, jotka toivat kännykkäpelit puhelimeen. Aikaisissa puhelimissa päästiin pelaamaan muun muassa matopeliä. Pelin ideana oli liikutella pikselistä tai parista muodostunutta matoa ruudulla. Tavoitteena oli kasvattaa matoa syömällä ruudulta löytyviä lisäpikseleitä ja varoa samalla törmäämästä madon häntään. Vähitellen peli saattoi muuttua todella haastavaksi madon kasvaessa ja tilan vähetessä ruudulla.

Älypuhelimet seuraava mobiilipelaamisen askel

Nokian puhelimet nousivat valtavaan suosioon niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Samalla myös muut kännykkäfirmat huomasivat matopelin suosion ja lähtivät kehittämään omiinkin laitteisiinsa uusia pelejä ja muuta viihdykettä.

Vuonna 2007 siirryttiin virallisesti niin sanottuun älypuhelinten aikakauteen. Mukana tulivat kosketusnäytöt, paremmat värit ja erilaisia puhelimeen ladattavia sovelluksia. Tämän ajan puhelimet eivät olleet rajoittuneet enää muutamaan peliin, soittamiseen ja tekstiviesteihin, vaan mukana oli jo myös kalenterin, sekuntikellon, laskimen ja muiden vastaavien äppien kaltaisia ominaisuuksia.

Yksi suurimmista älypuhelinten pelihiteistä oli jo aikaisessa vaiheessa vuoden 2009 joulukuussa julkaistu Angry Birds. Vihaisista linnuista kertovan, hauskan fysiikkamallinnuksen ympärillä pyörivän pelin kehitti espoolainen Rovio Entertainment. Kotimaisen Nokian matopelin lisäksi myös Rovion Angry Birds oli siis isossa osassa maailmanlaajuisessa kännykkäpelikehityksessä.

Pienestä koostaan huolimatta Suomen keskeistä roolia mobiiliteknologiaan ja -alaan liittyvissä asioissa ei voi kiistää.

Jopa kasinopelaaminen mahdollista nykyisissä älypuhelimissa

Vuonna 2025 eletään aikaa, jossa kännyköitä voidaan pitää eräänlaisina multimediakeskuksina. Pikselöityjen matopelien ja verrattain pienimuotoisen Angry Birdsin lisäksi kännyköillä voi pelata jo hyvin monimutkaisiakin pelejä. Muun muassa suositusta Grand Theft Auto -pelisarjasta useita osia on käännetty mobiililaitteille niin Android- kuin iOS-alustoilla. Samaa voi sanoa japanilaisista Final Fantasy -sarjan roolipeleistä, maatilapeli Stardew Valleysta ja jopa netissä pelattavasta moninpelistä Fortnitesta.

Videopelien ohella kännyköissä onnistuu nykyään yhtä hyvin myös rahapelaaminen. Sivusto Britekasinot listaa lukuisia nettikasinoita, jotka on optimoitu läppäreiden lisäksi myös mobiililaitteiden näytöille. Enää pelaajien ei myöskään tarvitse ladata kasinopelejä varten erillisiä kasinosovelluksia, vaan pelit aukeavat ongelmitta tavanomaisissa mobiiliselaimissa laitteella kuin laitteella. Myös Nokia-puhelimet käyvät tähän tarkoitukseen siis paremmin kuin hyvin.

Tietokoneiden ja kännyköiden erot minimaalisia

Vielä 2000-luvun alussa kuluttajilta saattoi löytyä kotoa lukuisia erilaisia sähkölaitteita. Perheen ja läheisten kanssa kommunikoitiin puheluilla ja tekstareilla, televisio-ohjelmia katsottiin vain ja ainoastaan televisiosta ja pelaaminen hoidettiin pelikonsoleilla. Nettiin puolestaan päästiin tuohon aikaan ainoastaan pöytäkoneilla ja kannettavilla tietokoneilla. Moderni ihminen saattaa kuitenkin hoitaa kaiken tämän pelkällä yksittäisellä laitteella eli nimenomaan älypuhelimellaan.

Nykyään monet suomalaiset ovat luopuneet niin tietokoneista kuin televisioistakin kokonaan. Jopa Netflixiä saatetaan katsoa kännykän pieneltä ruudulta. Samalla henkilöllä säästyy rahaa ja sähköä. Toisaalta jotkut saattavat silti haluta investoida myös isoihin OLED-teknologialla toimiviin televisioihin sekä Playstation 5:n kaltaisiin tehokkaisiin pelikonsoleihin. Kännyköiden tavoin myös nämä muutkin teknologian alat ovat nimittäin kehittyneet vuosien saatossa huippuunsa.

Miltä kännyköiden tulevaisuus näyttää?

Toistaiseksi on vaikea sanoa, mikä tulee olemaan kännyköiden ja teknologian seuraava kehitysaskel. Jo tällä hetkellä kännykät pystyvät kaikkeen siihen, mihin suuri osa muistakin vastaavista laitteista. Mielenkiintoista on sinänsä sekin, että siinä missä vielä muutamia vuosia sitten kännykät muuttuivat jatkuvasti pienemmäksi ja kompaktimmaksi, ovat kuluttajat alkaneet jo suosia aiempaa suurempia näyttöjä. Hieman epäselvyyttä tuntuisi siis olevan siinä, kaipaavatko modernit kännykän käyttäjät kipeämmin helposti mukana kulkevaa teknologiaa vaiko sittenkin suurempia ja tehokkaampia kotisohvalla tuijotettavia näyttöjä.

Viime kädessä vain tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan Nokia ja muut teknologia-alan jättiyritykset alkavat viedä laitteitaan.