Peliteoria osakemarkkinoilla

Peliteoria osakemarkkinoilla

Peliteoria on osa soveltavan matematiikan osa-alue, jossa tutkitaan ja analysoidaan pelaajien eli päätöksentekijöiden käyttäytymistä ja valintoja eri tilanteissa. 

Teoriaa voidaan soveltaa suoraan pelaamiseen, mutta se on erittäin käytetty myös muussa tutkimuksessa. Koska teorian taustalla on vuorovaikutustilanteiden arviointi, voi sitä soveltaa eri tilanteisiin aina yhteiskunnan mekanismien ymmärtämisestä kuluttajien ostokäyttäytymisen tutkimukseen.

Peliteoriaa hyödynnetään myös sijoittamisessa. Perehtymällä teoriaan ja sen perusteisiin voi parantaa omaa analyyttista ajattelua, mutta markkinoiden monimutkaisuudesta johtuen se ei ole tie varmoihin voittoihin.

Mikä on peliteoria?

Peliteorian juuret ulottuvat jo vuosisatojen taakse, ja historian aikana useat matemaatikot ja tilastotieteilijät ovat tutkineet sattumaan perustuvia pelejä ja päätöksenteon motivaatiota. 

Varsinaisen peliteorian katsotaan syntyneen 1900-luvun alkupuolella, kun matemaatikko John von Neumann tutki aihetta ja julkaisi siitä artikkeleita. Vuonna 1944 von Neumann julkaisi yhdessä taloustieteilijä Oskar Morgensternin kanssa kirjan nimeltä Theory of Games and Economic Behavior, jossa teoria esiteltiin.

Myöhemmin oman panoksensa peliteoriaan toi matemaatikko John Nash, joka loi teorian tasapainon saavuttamisesta. Tämä tunnetaan nimellä Nash-tasapaino eli Nash equilibrium kehittäjänsä mukaan, ja termi on erittäin käytetty esimerkiksi pokerinpelaajien keskuudessa.

Peliteoria on erittäin käytetty taloustieteilijöiden keskuudessa, mutta sitä käytetään laajasti myös muussa tutkimuksessa. Lisäksi rahapelaajat hyödyntävät teoriaa pelipöydässä pyrkiessään mahdollisimman hyvään lopputulokseen.

Teoriaa hyödynnetään eri pelaamisen lajeissa

Teorian merkitys eri pelaamisen lajeissa vaihtelee. Kun otetaan tarkasteluun esimerkiksi nopea Pay N Play casino ja sen pelivalikoima, ei peliteorian hyödyntäminen tuo juurikaan hyötyä kolikkopeleissä tai korttipelien videoversioissa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää livepöydissä ja erityisesti isoissa pokerihuoneissa, joissa pelataan muita pelaajia vastaan.

Nash-tasapaino tarkoittaa tilannetta, jossa jokainen pelipöydässä istuva pelaaja on löytänyt täydellisen strategian pelaamiseen. Tällöin omaa tilannetta ei voi enää parantaa muuttamalla pelkästään omaa pelistrategiaa, ja jokainen liike on täydellinen vastaus toisen pelaajan liikeisiin.

Vaikka tällaista ideaalitilannetta ei voida saavuttaa, hyödyntävät monet nykypäivän menestyneet pelaajat teoriaa käytännön pelaamisessa. Sen kautta voidaan ennustaa muiden pelaajien käyttäytymistä tietyssä tilanteessa, päätellä muiden käsiä ja ohjata tilanteita itseään hyödyttävään suuntaan. 

Peliteoria monen tutkimusalan taustalla

Vaikka peliteorian nimi viittaa pelaamiseen, käytetään sitä monen muun asian tutkimiseen. Teorian näkökulmasta lähes kaiken voi ajatella peliksi, jossa jokainen siihen osallistuva pyrkii maksimoimaan oman hyödyn. 

Peliteoriasta on tullut vuosikymmenien aikana kokonainen tutkimuksen ala, jossa perehdytään monipuolisesti yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Esimerkiksi mekanismisuunnittelussa pyritään löytämään peli, jolla päästään haluttuun lopputulokseen. 

Taustalla on peliteoreettinen ajattelu, mutta käyttäytymisen muuttamisen sijaan muutetaan pelattavaa peliä. Tätä voidaan hyödyntää yhteiskunnan rakenteita suunnitellessa, kun etsitään optimaalista strategiaa esimerkiksi verotuksen tai muiden tekijöiden suhteen.

Peliteoriaa hyödynnetään myös liike-elämässä, ja sen perusteella voidaan pyrkiä saamaan kaupankäynnissä haluttu lopputulos. Teoriaa hyödyntämällä myyjä voi vastata asiakkaan toimintaan aina optimaalisesti siten, että lopputuloksena asiakas ostaa tuotteen. 

Teorian ymmärtäminen kehittää strategista ajattelua

Peliteoriaa hyödynnetään monipuolisesti myös sijoittamisessa. Sen kautta pyritään ymmärtämään muiden ajattelua ja strategioita, jotka vaikuttavat markkinoihin. Näin voidaan tehdä mahdollisimman hyviä päätöksiä tuoton saamiseksi. 

Osakemarkkinoihin vaikuttaa suuresti se, milloin muut ostavat ja myyvät osakkeita. Jopa markkinoiden romahduksista voi hyötyä, jos panikoinnin sijaan osaa hyödyntää tilanteen. Tämä vaatii strategista ajattelua, jossa ennustetaan romahduksen jälkeisiä tapahtumia. 

Syvällinen peliteorian ymmärtäminen auttaa myös analysoimaan isojen yritysten käyttäytymistä. Esimerkiksi isojen puhelinvalmistajien päätöksiin vaikuttaa voimakkaasti muiden saman alan yritysten päätökset. Strategiaa ja suuntaa muutetaan vastineena kilpailijan päätöksiin, ja käynnissä on jatkuva shakki yhtiöiden välillä.

Peliteoriaa hyödyntämällä voi siten olla askeleen muita sijoittajia edellä ja parantaa sen kautta omaa menestystä sijoittajana. Näin osataan ostaa ja myydä osakkeita oikeaan aikaan, mutta samalla opitaan analysoimaan myös omaa käyttäytymistä sijoittajana.

Peliteoria kuitenkin vain yksi työkalu salkussa

Onnistuminen sijoittajana ei perustu pelkästään peliteorialle tai sen soveltamiselle käytännössä. Se voi kuitenkin olla yksi työkalu sijoittajan salkussa, jolla pyritään ymmärtämään paremmin sijoittajien päätöksentekoa ja sen kautta markkinoiden liikkeitä.

Osakkeisiin, indeksirahastoihin ja muihin sijoittamisen muotoihin vaikuttaa monet tekijät, joista toisia on vaikea tai jopa mahdoton ennustaa. Siksi yhtä oikeaa onnistumiseen johtavaa strategiaa ei voi rakentaa.

Markkinoita voi kuitenkin ajatella monimutkaisena pelinä, jossa jokainen pelaaja pyrkii saavuttamaan omalta kannalta mahdollisimman hyvän lopputuloksen. Jos osaa ennustaa muiden liikkeitä etukäteen, on siitä hyötyä omaan päätöksenteossa.